Hevosystävällisyys on aihe, joka on viime vuosina noussut entistäkin tärkeämpään asemaan hevosmaailmassa – mikä on aivan mielettömän upea ja arvokas asia, niin hevosten kuin meidän ihmistenkin kannalta. Minusta itseasiassa tuntuu siltä, että tämän suhteen eletään parhaillaan tietynlaista murroksen aikakautta, jossa menneen ajan kulttuuriperintöä uskalletaan hiljalleen rikkoa.
Näin toteamalla en lainkaan väheksy mennyttä enkä sitä valtavan arvokasta tietotaitoa, jota me ollaan vuosikausia kartutettu. Sen sijaan näen, että tässä hetkessä jollakin lailla etsimme sitä kultaista keskitietä, jossa me yhdistämme menneen opit ja kaiken hevoselle luontaisen siihen valtavaan määrään tietoa mitä meillä tänä päivänä on saatavilla. Uskonkin, että yhdistämällä näitä on mahdollista saavuttaa merkittäviä asioita hevosten hyvinvoinnin kannalta. Näen, että menneessä on paljon asioita, joita olisi tärkeää ja tarpeellista ehkä palauttaa tähän melkoisen suorituskeskeiseen nykyaikaan.
Koen, että hevosystävällisyydestä puhuttaessa tietoisuus itsestämme ja hevosistamme on erittäin merkittävässä roolissa. Meitä ihmisiä tai hevosia kun ei ole luotu koneiksi tai roboteiksi, jotka vain suorittavat niille annettuja tehtäviä ja selviytyvät arjen tiimellyksestä.
Meissä on niin paljon enemmän, kuin sen mitä me voimme ulkoisesti nähdä tai mitä voimme ulkoisin mittarein mitata.
Meillä on tänä päivänä merkittävä vastuu hevosistamme, sillä tällä hetkellä hevoset elävät täysin meidän armoillamme. Ne todella tarvitsevat meitä huolehtimaan niiden hyvinvoinnista ja ylipäätään siitä, että niillä on turvalliset elinolosuhteet ja fyysisesti puitteet missä asua ja elää.
Niin tärkeäitä, kuin fyysisesti nuo puitteet ja meidän tekomme ovat, niin ajattelin, että haluan tarkastella hevosystävällisyyttä nyt vähän eri näkökulmasta kuin on ehkä totuttu. Nimittäin koen, että hevosystävällisyyden perustana ja lähtökohtana on meidän ihmisten avoin mieli ja aito halu ymmärtää itseä ja hevosta aina vaan paremmin. Tärkeintä ei siis mielestäni ole niinkään se, että osaisi nyt jo toimia tietyllä tavalla tai se, että tietäisi jo nyt kaikesta kaiken ja toimisi sen mukaan käytännössä. Mielestäni tärkeintä on oppia ymmärtämään se, miten vähän tietää ja toimia sen parhaan tietämyksen pohjalta, mitä tällä hetkellä on. Koko hevosalalla on vielä niin paljon opittavaa, eikä kenenkään yhden ihmisen elämän mitta riitä oivaltamaan sitä kaikkea mitä hevosista voidaan oppia.
Hevosystävällisyys ei siis mielestäni merkitse täydellisyyttä, kurinalaisuutta eikä varsinkaan sitä, että me ihmiset väittelemme keskenämme asioista.
Juupas-eipäs keskustelut on kokemukseni mukaan yleisempiä, kuin ne jossa aidosti haluttaisiin ymmärtää toisen oppeja ja kokemuksia ja ammentaa niistä jotain uutta myös itsellemme.
Tästä pääsemmekin seuraavaan tärkeään ajatukseen siitä, mitä hevosystävällisyys mielestäni ehdottomasti on – nimittäin lempeyttä, armollisuutta ja avoimuutta itseä ja muita kohtaan. Sen sijaan, että lokeroisimme toisiamme erilaisiin kategorioihin, kuten kukkahattutädeiksi, puskaratsastajiksi tai kilparatsastajiksi niin entä jos me kaikki olisimmekin vain ihmisiä toisillemme ja hevosillemme – niinkuin me kaikki pohjimmiltamme olemme.
Ihmisiä, jotka haluavat lopulta kaikille parasta. Meillä voi olla erilaisia tapoja harrastaa ja me kaipaamme hevosilta elämäämme eri asioita. Se, että me arvostamme toistemme tekemistä, ei ole meiltä keneltäkään pois, vaan päinvastoin – me voimme jakaa puolin ja toisin tärkeitä kokemuksia ja oivalluksia, jotta me kaikki voisimme monipuolisesti kehittää lajia ja hevosten hyvinvointia entisestään.
Huolimatta siitä, mihin “kategoriaan” ihmisinä koemme kuuluvamme, meidän jokaisen tehtävä on huolehtia hevosistamme siten, että niiden on mahdollista elää mahdollisimman terveenä ja hyvinvoivina. Meidän kaikkien tulee välttää hevosten huonoa kohtelua ja toisaalta luoda puitteet, jossa hevosen on mahdollisimman hyvä elää. Olemme yhdessä takaamassa hevosille myös hyvän tulevaisuuden. Tämän tulevaisuuden eteen me tarvitsemme toinen toisiamme. Yhdessä tekemistä ja yhteen hiileen puhaltamista, avointa toista kunnioittavaa keskustelua.
Lempeyden ja armollisuuden kautta löydämme kunnioitusta sekä itseämme, hevosiamme että toisia ihmisiä kohtaan.
Lempeys ja armollisuus on asioita, jotka luovat perustaa itsemme arvostamiselle ja ajatukselle siitä, että meidän teot riittää. Olemme kaikin puolin riittäviä juuri näin. Kukaan ei voi pystyä parempaan kuin parhaaseensa, me voimme toimia vain sen mukaan mitä me tällä hetkellä tiedämme ja osaamme. Ja me voimme valita olla avoimin ja nöyrin mielin oppimaan lisää, harjoittelemaan ja tekemään pieniä muutoksen askelia. Ymmärryksemme ja toimintamme kehittyy hiljalleen, kunhan me päästämme irti armottomuudesta ja itsekriittisyydestä. Hevosystävällinen ihminen ei siis ole tuomitseva itseä eikä muita kohtaan, sillä hän tietää, että me kaikki teemme parhaamme. Jokainen varmasti tietää, että paras mahdollinen palautteen antotapa ei ole lytätä ja liiskata toista omien mielipiteidensä alle, vaan ennemmin se, että keskustelee lempeän ystävällisesti ja avoimesti kunnioittaen myös toisen näkemyksiä.
Hevosystävällisyys on ehdottomasti myös taitoa osata pysähtyä hetkeen ja olla läsnä – herkkyyttä nähdä ja kuulla, mitä hevosella on meille kerrottavaa.
Hevosystävällinen ihminen oppii sallimaan omat tunteet ja uskaltaa nähdä itsessään heikkouksia ja herkkyyksiä, olla ihmisenä rehellisesti sitä mitä on. Herkkyys on ihmiselle aivan valtava voimavara. Silloin, kun oppii kohtaamaan itsensä rehellisesti, tarve esittää tai todistella asioita muille hiipuu. Kun seisoo omilla jaloillaan sellaisena kuin on ja kohtaa myös omat inhimilliset piirteet, voi ymmärtää paljon niin itsen kuin toistenkin kunnioittamisesta. Kun siis ihminen rohkenee olla itselleen rehellinen, ego alkaa hajota ja saa hiljalleen itselleen lisää tilaa hengittää ja olla vapautuneemmin sitä mitä on. Silloin saa mahdollisuuden toimia omien arvojen pohjalta aidosti koko sydämestään ja silloin tuo lähes automaattisesti hyvää energiaa myös ympärilleen – myös hevosille.
Heikkouksien kohtaaminen itsessä ja herkkyys tuntea mitä itsessä tapahtuu, on juurikin sellainen asia mikä mahdollistaa entistäkin syvemmän ymmärryksen myös hevosta kohtaan.
Sanotaan, että se mitä et voi hyväksyä toisessa, et todennäköisesti hyväksy itsessä. Se mitä et ole valmis kohtaamaan itsessä, et ole myöskään valmis kohtamaan toisessa. Tämä pätee kaikkiin ympärillämme, myös hevosiin. Miten voi nähdä ja ymmärtää mitä hevosessa tapahtuu, jos ei ole kosketusta näihin asioihin itsessään. Hevosystävällinen ihminen on aidosti halukas tutustumaan itseensä ja kokee ja tunnustelee asioita vahvasti itsensä kautta. Uskon, että tämä itseensä tutustumisen matka on tavallaan pysyvä osa elämäämme. En usko, että tässä kenenkään on tarkoituskaan tulla koskaan valmiiksi – pitkälle kuitenkin pääsee sillä, että kulkee mieli ja sielu avoinna eteenpäin.
Miksi siis itsensä tunteminen ja oman mielen ja kehon tietoisuuden harjoittaminen on niin tärkeää hevosen hyvinvoinnin kannalta? Siksi, että hevonen on meitä huomattavasti herkempi aistimaan ympärillä olevia tunnetiloja ja energioita. Hevonen toimii AINA suoraan peilinä meidän ihmisten tunteille, olemiselle ja tekemiselle – siitä huolimatta, miten paljon me yritetään niitä itseltämmekin välillä piilottaa. Hevoset on hyvin tarkkaavaisia ympäristöstään. Toiset hevoset on toisia herkempiä ja hevoset (niinkuin me ihmisetkin) reagoivat asioihin yksilöinä eri tavoin. Se mitä ulkoisesti havaitsemme on siis hyvin yksilöllistä. Yhtälailla kun me ihmiset, toiset hevosista on herkempiä sulkeutumaan/nöyrtymään ja toiset puolestaan taistelemaan/pakenemaan – molemmat tilat on kuitenkin hevoselle erittäin stressaavia ja voi aiheuttaa monenlaisia oireita.
Ei ole lainkaan harvinaista, että mielessä olevia ikäviä asioita sysätään sivuun ja yritetään kuopata jonnekin näkymättömiin. Ajattelemme helposti, että hetki hevosen kanssa on sellainen, jolloin murheet “voi vaan unohtaa”.
Hevosilla onkin valtava voima siinä, että ne auttavat meitä oppimaan läsnäolon taitoa ja ne todella auttavat meitä pääsemään tilaan, jossa emme murehdi muuta. Siinä on kuitenkin ero, sysäämmekö me tunteemme jonnekin itsemme uumeniin ja piilotamme ne vai annammeko itsemme kokea kohtaamamme tunteen ja opettelemmeko me päästämään näistä tunteista irti. Tämän eron hevonen havaitsee hyvin herkästi. Näen siis hevosystävällisyyttä olevan myös sen, että me olemme ensin itsellemme ja sitä kautta myös hevoselle rehellisiä omista tunteistamme ja tunnetiloistamme sekä energioistamme. Hevoselle tilanne, jossa välitämme varsin ristiriitaisia tunteita itsestämme on stressaava.
Meidän tunteiden vaikutusta hevosten hyvinvointiin ei tietääkseni ole juurikaan tutkittu, mutta se mitä tiedetään hevosesta ja mitä tiedetään ihmisestä – saa minut nostamaan tämän yhdeksi tärkeimmäksi asiaksi, joka auttaa meitä olemaan entistäkin hevosystävällisempiä. Me kaikki tiedämme (toivottavasti), mitä stressi tekee ihmiselle. Se voi aiheuttaa valtavasti erilaisia oireita sekä henkistä ja fyysistä kuormaa. Kun tunnistamme stressin itsessämme, voimme pohtia, että mitä se tekee vieläkin ehkä herkemmälle olennolle – hevoselle? Tälle kysymykselle on hyvä varmasti antaa ajatusta monessa tilanteessa.
Tapaan usein ajatellakin asioita siten, että miltä asiat itsessä tuntuvat. Kun itse on voinut kokea jonkin tunteen joko henkisesti tai fyysisesti, niin se on paljon helpompi oppia ymmärtämään myös hevosen näkökulmasta – siitä huolimatta että meissä olentoina onkin paljon eroavaisuuksia.
Moni saattaa ihmetellä, että miksi en kirjoittanut listaa siitä, mitä asioita olisi hyvä ottaa käytännön arjessa huomioon. On totta, että kaikki käytännön tekeminen vaikuttaa siihen miten hevosystävällisiä me olemme ja onkin tärkeä opetella toimimaan kaikissa asioissa parhaansa mukaan. Koen kuitenkin, että suurempi työ meillä ihmisillä on vielä itsemme kanssa. Teemme jo valtavan paljon asioita käytännössä hevostemme hyväksi, mutta usein olemme unohtaneet yhtälöstä itsemme, oman jaksamisemme. Oma jaksaminen ja tietoisuus itsestä sekä omasta toiminnasta vaikuttaa valtavasti siihen, miten me kykenemme meidän jo olemassa olevaa laajalti kartutettua työkalupakkia hyödyntämään.
Olen usein törmännyt siihen, että tietotaito ja fyysinen osaaminen on jo todella hyvää, mutta se mikä estää etenemisen (ja tekemisestä nauttimisen) on se, että yritämme niin kovasti suorittaa ja olla muiden silmissä hyväksyttäviä ja riittävän hyviä.
Todellisuudessa me olemme jo sitä – nimittäin riittävän hyviä ja lisäksi meillä on lupa nauttia siitä mitä teemme.
Suorittamisen kautta me emme kykene useinkaan näkemään sitä, mihin olisi milloinkin tärkeää kiinnittää huomiota. Nopeat ratkaisut ja erinäisten diagnoosien tarve tuntuu kulkevan käsikädessä suorittamisen kanssa, sanoisin jopa että tähän liitty vahvasti myös väsymystila ja sitä kautta tietynlainen ylivirittyneisyys. Tällaisessa tilassa me ei uskalleta luottaa omiin taitoihimme, vaan ollaan sen sijaan raadollisen armottomia itselle ja huolissaan jatkuvasti vähän kaikesta. Tällainen on muuten ihan hurjan kuormittavaa eikä yleensä edesauta löytämään parasta mahdollista ratkaisua tilanteisiin.
Kuljin itsekin tätä suorittamisen, armottomuuden, itsekriittisyyden ja huolen siivittämää polkua ennenkuin ymmärsin, että se ei johda lopulta kenenkään kannalta parhaaseen lopputulemaan. Vasta kun uskaltauduin hidastamaan tahtia ja käänsin katseen itseeni aloin tulla hiljalleen lähemmäs itseä. Tämän kautta huomasin, että minussa oli itseasiassa jo paljon enemmän kuin ymmärsinkään, en vain ollut huomannut sitä kaiken hälinän takaa. En siten osannut aiemmin ottaa niitä jo olemassa olevia työkaluja käyttööni sopivissa hetkissä – malttamattomuus ohjasi minua vain suoriutumaan mahdollisimman näppärästi ja nopeasti asioissa “eteenpäin”. Vähän sellaiseen superhevosnainen-tyyliin.
Kun takerrumme yksityiskohtiin ilman perustaa tai kuljemme eteenpäin ilman toimivaa ohjausta, noh… kaikki tietää miten siinä käy.
Tietoisuus omasta kehosta, mielestä ja sitä kautta myös hevosesta eläimenä on tämä kaiken perusta. Itseasiassa rakkaus on myös tavallansa kaiken perusta, asia joka meillä kaikilla jo on – kiireen ja suoriutumisen keskellä se vaan jää helposti jalkoihin. Rakkaudella on nimittäin sellainen, että sillä ei ole koskaan kiire, se malttaa, se ymmärtää ja se tuo lempeyttä kaikkeen tekemiseen, kun sille avaa ovensa. Se tuo myös nopeammin eteemme sen mihin me sisimmissämme pyrimme. Ikuisten oikopolkujen sijaan voimme löytää tiemme lopulta perille niissä asioissa, joihin me niin malttamattomasti olemme suorittamisen kautta pyrkineet. On syytä hoitaa ennemmin syitä ja rakentaa hyvä perusta, kuin hoitaa oiretta ja samutella jatkuvasti tulipaloja. Kuulostaa ehkä hullulta, mutta jostakin tämä ajatus itsessä näin kumpusi.
Usein törmää siihen, että hevosen hyvinvoinnilta odotetaan jotain sellaista täydellisyyttä, jota emme ihmisinäkään voi koskaan saavuttaa. Elämä kuuluu elämään.
Mitä tasapainoisemmaksi me kokonaisuuden rakennamme eli hyväksymme kaiken niinkuin ne on, sitä levollisemmin mielin sekä me itse että hevosemme saamme elää. Se, että pidämme huolta itsestämme, antaa meille valtavan voimavaran pitää huolta myös hevosistamme. Me emme voi tehdä määräänsä enempää hevostemme eteen, mutta keskittymällä “oikeisiin asioihin”, me voimme tehdä todella paljon. “Oikeilla asioilla” tässä tarkoitan varsin laajaa kirjoa siitä, mitä se voi milloinkin olla – se on aina yksilöllistä.
Ajattelin kirjoittaa lyhyesti, mutta näin siinä sitten kävi. Lämmin kiitos sinulle, kun jaksoit lukea tänne asti. <3 Tällä kirjoituksella halusin ennenkaikkea luoda sinuun uskoa siinä, että se mitä teet juuri nyt riittää. Haluan myös muistuttaa, että ei ole heikkoutta pyytää apua. Ei ole heikkoutta ymmärtää olevansa inhimillinen – yhtä arvokas kuin kaikki muutkin.
Ennenkaikkea toivon, että sallisit itsellesi ja toisille olla inhimillisiä ja erehtyviä. Kohtaisit itsesi tai toiset lempeydellä, armollisuudella ja rakkaudella sillä viha, katkeruus ja kateus on hallaa meille itsellemme sekä hevosillemme – koko lajin yhteishengelle. Onnistumisista iloitsemiselle, hyvän jakamiselle ja rakkaudelle on lupa raivata tilaa – rajattomasti.
Herättikö tämä kirjoitus sinussa ajatuksia tai tuntemuksia, haluatko jakaa niitä kanssani?
– Kommentoi kirjoituksen alle, tai laita minulle vaikka viestiä instagramin puolella @anniinauusierkkila tai @rohkearatsastaja <3
Rakkautta ja aurinkoa sinne sun kevääseen – Anniina
No Comments