Tähän otsikkoon kiteytyy oikeastaan koko tämän tulevan kirjoituksen ydin ja se minkä pohjalta koko Rohkea Ratsastaja -blogi ja valmennukset saivat alkunsa. Haluan kertoa sinulle nyt lyhyen version tarinastani (tai no, ainakin niin lyhyen kuin suinkin mahdollista). Tarinan siitä, mistä ja miten kaikki tämä sai alkunsa. Annan sinulle samalla hieman ajateltavaa – miten ja minkälaisella harjoittelulla voit lisätä sekä taitojasi ratsastajana että omaa ja hevosesi hyvinvointia.
Kuten olen tällä sivulla jo aiemmin kertonut – hevoset on olleet mulle aina kaikki kaikessa ja mun elämän suurin intohimo. Suurin haaveeni on ollut kehittyä ratsastajana niin hyväksi kuin ikinä suinkaan on mahdollista.
Olen ratsastanut pitkään, olen valmentautunut ja harjoitellut paljon itsenäisesti. Olen tehnyt pitkän työuran pankissa ja opiskellut itselleni ammatin jos toisenkin. Olen urheillut paljon ja pyrkinyt olemaan kaikin puolin hyvä ihminen. Olen elänyt melkoista super(hevos)naisen elämää. Olen suorittanut elämääni reippaana hymyssä suin. Olen onnistunut saavuttamaan erilaisia tavoitteita ja suoriutunut elämästä ihan kivasti.
Muistan ne ajat, kun kaikki tuo tuntui hauskalta – se että oli monta rautaa tulessa ja kauheasti kaikkea. Sitä piti itseään jopa vähän sellaisena oman elämän sankarina, selviytyjänä. Sillä vaikka mitä tuli vastaan, aina jatkettiin eteenpäin. Annoin energiaani kaikille ja kaikelle ympärilläni. Halusin aina auttaa, enkä osannut sanoa EI. Tein paljon asioita, jotka oli minulle tärkeitä, mutta tein myös paljon asioita, jotka mielestäni vain kuului tehdä. Kokonaisuus toimi varsin mallikkaasti tosi pitkään. Oikein hienosti siihen saakka, kunnes sitten tuli vastaan se kuuluisa seinä – tässä tapauksessa itseasiassa ihan kirjaimellisesti, mutta siitä joskus myöhemmin lisää.
Kun seinä tulee kirjaimellisesti vastaan, täytyy muuttaa suuntaa
Siitä on nyt viisi vuotta, kun löysin itseni elämäni melkoisesta käännekohdasta. Oli kohdattava se todellisuus, että kaikilla meillä (kyllä, ihan kaikilla) tulee raja vastaan jossain kohtaa. Sama ei todellakaan voinut jatkua päivääkään pidemmälle. Oli tullut hetki, jossa piti miettiä asiat elämässä uudelleen ja laittaa asiat uuteen tärkeysjärjestykseen. Olin todella aivan uuden edessä, sillä pysähtyminen täydestä vauhdista muutti asioita PALJON ja nopeasti. Onnekseni selvisin rytäkästä säikähdyksellä, niin henkisten kuin fyysisten vammojen osalta. Mitään ei ollut pysyvästi rikkoutunut. Tai no, se suorittaja-super(hevos)nainen taisi kyllä hajota lopullisesti – ONNEKSI.
Olin aina tottunut laittamaan kaikki muut itseni edelle ja kuvittelin, että niin sen kuuluukin mennä. Sillain hyvät tyypit toimii ja sitä se toisten auttaminen on. On itsekästä ajatella olevansa se ykkönen ja että joku oma juttu menee toisen auttamisen ja mieliksi olemisen edelle. Varsinkaan lepo, aivan yliarvostettua. Unet jäi todella vähiin ja kuormitus oli valtava – sellainen, ettei siinä kyllä kukaan palaudu, ei edes se taistelija-luonteinen super(hevos)nainen.
Kuten arvata saattaa, tämän priorisointi järjestyksen sai kyllä tässä rytäkässä heittää suoraan roskakoriin. Oli aika auttaa mua itseä. Oli käynyt hyvin selväksi, että tuo jos joku on varma tapa polttaa itsensä totaalisesti loppuun ja varmistaa, että oma kovalevy sanoo jossain kohtaa vielä pahemmin “poks”.
On itsekästä ajatella olevansa se ykkönen ja että joku oma juttu menee toisen auttamisen ja mieliksi olemisen edelle.
En valehtele yhtään kun sanon, että ymmärsin heti, onnettomuuden olleen mun uuden elämän alku. Olin todella helpottunut, kun tuo ralli päättyi ja sain pysäytettyä sen oravanpyörän. Tämä oli sellainen hetki, kun mun rakkaimmat haaveet kirkastuivat entisestään. Muistin pitkästä aikaa, mikä oli minulle todella elämässä tärkeää. Näitä asioita olivat ehdottomasti oma terveys (joka tässä kohtaa ei ollut enää itsestäänselvyys), läheiset, hevoset ja ratsastus sekä luonto kokonaisuudessaan.
Yritys olla kaikkea kaikille muille, oli ajanut minut tilanteeseen, jossa en ollutkaan itselleni enää oikeastaan mitään.
Oli tullut hetki ottaa oman elämän ohjat omiin käsiin. Tuolloin päätin ensimmäisen kerran elämässäni antaa itselle, omalle elämälle ja omille haaveilleni kaikkeni. Niin siinä sitten kävi, että hiljalleen askel kerrallaan lähdin kulkemaan kohti mua itseä.
Aloin käydä läpi elämääni. Siivosin elämästäni pois sellaisia asioita, jotka kuormittivat minua ja jotka oli mulle aidosti tärkeiden asioiden tiellä. Aloin määrätietoisemmin kun ikinä kulkea kohti niitä asioita, joita MINÄ ITSE halusin.
Mission kirkastuminen ja punainen lanka
Keräsin rohkeuden ja päätin lähteä työstämään asioita aivan uudella tavalla ja täydellä sitoumuksella itseäni ja omia päämääriäni kohtaan. Päätin lähteä ihan omalle polulle, sellaiselle jonka rakennan itse.
Päätin kokeilla mitä tapahtuu omalle ratsastukselle, kun työstää kehosta ja mielestä kaikin puolin mahdollisimman toimivan ja hyvinvoivan. Halusin löytää kaikki ne keinot, jolla voisin oikeasti kehittyä ratsastajana paremmaksi.
Minulle oli oikeastaan aika selvää, mikä se mun tuleva missio oli – tulla paremmaksi ratsastajaksi.
Päätin lähestyä parempaa ratsastusta, sekä sisältäni että kaikista ulkoisista asioista käsin. Halusin kasvaa henkisesti, kohdata menneisyyteni ja laittaa elämäni kaikin puolin kuntoon. Tiesin henkisen hyvinvoinnin olevan ehdoton edellytys sille, että pääsisin oikeasti aidosti kehittymään myös ratsastajana. Halusin lähteä tavoittelemaan syvempää yhteyttä ja saumattomampaa yhteistyötä hevosen kanssa. Halusin luoda vahvan perustan itselleni ratsastajana.
Olen aina tehnyt paljon oheisharjoittelua, mutta tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun lähdin tietoisesti ratsastajana työstämään asioita paljon enemmän satulan ulkopuolella kuin satulassa.
Halusin oppia kehittämään omaa fysikkaani ratsastajana mahdollisimman hyväksi. Juuri sellaiseksi, joka tekisi ratsastuksesta helpompaa ja lisäisi mahdollisuuksiani kehittyä myös teknisesti.
Kehonpainoharjoittelu ja telinevoimistelu oli minulle jo ennestään jonkin verran tuttua, sillä olen lapsuudessani harrastanut kaikenlaista temppuilua ja tangoilla tuli vietettyä todella paljon aikaa. Koko ajatus lähti oikeastaan siitä, että tiesin lajin haasteet ja kuinka paljon ominaisuuksia siinä ihmisen keholta vaaditaan. Minulle oli noussut mieleen ajatus – juuri tällaisista ominaisuuksista on ratsastuksessakin merkittävää hyötyä.
Päätin siis alkaa kehittämään omaa fysiikkaani ja kehon toiminnallisuuksia kehonpainoharjoittelun kautta. Halusin opetella kaikki temput uudelleen, vielä paremmin – ja ennen kaikkea, pitää samalla myös hauskaa.
Sen lisäksi, että tein töitä satulan ulkopuolella, päätin kokeilla myös ratsastusta ja hevosen kanssa olemista eri tavoilla kuin olin tottunut. Opettelin tekemään kaikkea entistäkin enemmän ajatuksen kanssa. Pysähdyin olemaan enemmän läsnä siinä, mitä hevosen kanssa teen. Vietin paljon enemmän aikaa hevosteni kanssa – tekemättä mitään. Halusin todella tulla entistäkin monipuolisemmaksi sekä ratsastajana että hevosihmisenä.
Halusin oppia hyödyntämään sitä voimaa ja energiaa, mitä hevosessa itsessään on. Sitä, miten sen avulla voimme peilata myös omaa tekemistämme.
Sitoutumista ja harjoittelua
Tämä matka on vaatinut paljon töitä ja sitoutumista. Sitoutumista itseen – omaan terveyteen, omiin unelmiin ja tavoitteisiin. Takana on lukuisia läsnäoloharjoituksia, kirjoja, terapia-hetkiä, erilaisia valmennuksia ja opintoja. Paljon liikuntaa, hyvää ravintoa ja lepoa sekä ennen kaikkea aikaa itselle ja läheisille. Onnistuin kirkastamaan omat elämän arvot ja pyrin todella elämään niiden mukaan. Uskalsin todella paljon hidastaa, ottaa asioille aikaa ja tehdä asioita maltilla ja yksi kerrallaan.
Vaikka tämä tie itseeni on ollut aika ajoin todella kivinen, olen todella kiitollinen rohkeudestani kulkea juuri tätä polkua. Kuljin läpi menneisyyteni, jotta sain tulla tähän päivään sellaisena tyyppinä, joka osaa nauttia siitä mitä on TÄSSÄ ja NYT. Tänään, päivääkään menneisyydestä muuttamatta, saan elää juuri omanlaista unelmaani ja kulkea just mun näköistä polkua – aidosti onnellisena, kivikoidenkin keskellä.
Kliseistä kuin onkaan – löysin omaan elämääni todellisen merkityksen itselle tärkeiden asioiden kautta, juuri tätä omaa polkua kulkemalla.
Onnistuin löytämään sisältäni sellaisen rauhan ja voiman, jota en tiennyt olevan olemassakaan. Nyt voin kyllä rehellisesti todeta, että se edesmennyt super(hevos)nainen ei tiennyt sankaruudesta tai todellisesta onnellisuudesta mitään. Ja se entinen urheilija minä – silläkin oli kyllä niin valtavasti opittavaa ja on edelleen. Tää on varmasti elämän mittainen seikkailu ja se jos joku, on itseasiassa just parasta.
Toivon, että tämä tarinani toisi sinullekin lisää rohkeutta tutustua suhun itseen. Tehdä asioita sun tavalla. Ottaa oppia toisilta ja soveltaa omaa osaamista ja kokemuksia näihin. Olla utelias ja avoin.
Haluan koko sydämeni pohjasta kannustaa sua löytämään susta sen ratsastajan, joka sinä tahdot olla. Ratsastajan, joka voi sekä henkisesti että fyysisesti hyvin. Ratsastajan, jolla on toimiva yhteys hevoseen ja jonka hevonen voi hyvin. Ratsastajan, joka voi saavuttaa juuri ne omat tavoitteet ja haaveet tässä lajissa sekä elämässä muutoinkin.
Kiitos – kun sain jakaa sun kanssa tän tarinan tässä kohtaa, tässä muodossa. Avaan tähän tarinaan liittyviä aiheita varmasti jatkossa lisää, sillä tämä on kyllä ollut mun elämässä se oppien ja hyvinvoivan elämän suurin kultakaivos.
RAKKAUDELLA, Anniina
Valmennuksistani löydät tietoa Rohkea Ratsastaja -valmennukset sivulta. Ethän epäröi pyytää apua tai kysyä neuvoa, jos siltä tuntuu.
Tule mukaan myös instagramiin @anniinauusierkkila ja @rohkearatsastaja
*postauksen kansikuva Marko Rautavesi
No Comments